Kun 146:s aamukin peräkkäin alkaa kiroilemalla, ei sellaista elämää voi jatkaa. Risto Kivilahti oli jatkanut Auran tukkupartti -rautakauppaa Aurassa vuosia, mutta nyt alan globaalit jätit olivat jyräämässä paikallisen palvelun. Luovuttamisen aika läheni. Hammasta purtiin siihen saakka kunnes lääkäri määräsi tauolle. Diagnoosi oli burnout. Pohjaan paloi. Sairaslomalaiselle oli kova paikka tehdä ja hoitaa konkurssi. Piti siivota historiansa kaatopaikalle. Lähellä oli, ettei sinne jäänyt mieskin. Vaan Risto ei ollutkaan luovuttaja. Vähitellen alkoi päässä pyöriä paljon parannettu idea rautakaupasta. Ajatus oli hävittää kaikki ne asiat, jotka ajoivat paikallisrautakaupan kuralle, ja nostaa ylös niitä jotka olivat toimineet. Käytännössä kaikki muuttui: tyypillinen rautakaupan tapa toimia, myymälän perinteiset pohjapiirrokset, happanevan varaston pitäminen, monimutkaiset kassajärjestelmät, paperien pyörittäminen ja ikuinen alennusrumba saivat kaikki kuolemantuomion. Mitä jäisi?

Piti kehittää kaikki uudelleen, tyhjästä. Piti löytää porukka tekemään 2020-luvun kassajärjestelmä. Keksiä kokonaan uusi rautakauppakonsepti 2.0. Piti hakea oikea porukka tekemään uudelle kaupalle nimi, ulkonäkö ja pohjapiirrokset. Valita toimintatapa. Vain hallin kuoret jäivät. Sen koko sisuskin uusittiin. Ainoaksi kärjeksi nostettiin asiakaspalvelu. Ihmiset jotka jäivät, osaavat työnsä ja tuntevat läpikotaisin rautakaupan tuotteet ja lähialueen naapurit, asiakkaat. Jo vanhassa loistanut Juho saa kaverikseen superkovan mimmin Pohjoisesta, Jennin. Risto jää taustalle ja nuoremmat pääsevät näyttämään osaamisensa. Tule itse katsomaan. Ja tule toki ostamaan. Ja jos saa pyytää, kerro meistä tutuille. Vain siten pienillä paikkakunnilla säilyy palvelu. Nyt haetaan jo seuraavia kauppiaita muille pikkupaikkakunnille. Joten jos tiedät sopivan henkilön, vinkkaa toki. Mutta hae meiltä, emme ole mitään ilman teitä.

KAIKKI MATALAKSI JA UUTTA TILALLE.

Kiitos kun tuet paikallista yrittäjää.

Boksishop on uusi kotimainen idea, jossa myymälätila on jaettu erillisiin osastoihin, shoppeihin, joihin jokaiseen on huolella valittu hyvä tavarantoimittaja.

Tapoimme kaikki kulut minimiin ja keskitymme vain asiakkaisiimme. Sillä periaatteella Boksishoppeja voi avata myös pienemmille paikkakunnille.

Tarvitsemme apuasi: Kerrothan meistä myös tutuillesi? Silloin meillä on vielä paremmat mahdollisuudet onnistua ja pysyä paikkakunnalla.

Yhdessä meissä pienissä on voimaa.

Terveisin,
Boksishopin porukka